perjantai 17. heinäkuuta 2015

Keittiön nurkkaa



Innostuin kuvailemaan keittiön astiakaappi nurkkausta. Poistin jo joku aika sitten astiakaapista yläovet ja sain näin kivat avohyllyt, missä astiat saavat olla näkösällä. Greengaten mukit siirtyivät mukitelineestä hyllylle, teline oli kiva mutta liiaksi tilaa vievä. Myös mikro mahtui tuohon alahyllylle ja näinollen keittiön tasolta vapautui iso tila muuhun käyttöön. 


Naulakossa roikkuu esikoisen koulussa tekemä kaunis essu, tähtikuviolla tietenkin ;) 



Aurinkoista perjantaita!

Hanne




torstai 16. heinäkuuta 2015

Pionien aikaan




Vihdoin on koittanut se aika, kun pionit ovat kukassa täälläkin. Harmikseni kukkia ei tänä vuonna tullut yhtä paljon kuin aikaisempina vuosina. Liekö tämä kylmyys siihen syynä tai sitten se, etten ole niitä koskaan mitenkään lannoittanut ;) viisaammat voisivat kertoa hyviä vinkkejä pionien lannoitukseen. 


Pioneja on minulla kasvamassa kahdessa eri penkissä. Toisen penkin tein viime kesänä ja varauduin siihen, että kukkia on turha odotella pariin vuoteen mutta ilokseni siihen tulikin yksi kaunis kukka. 



Yleensä joka kesä on kamalat rankkasateet pionien kukinnan aikaan, nyt ei onneksi ole satanut niin pysyvät kukat kauniina. Toisaalta sateiden piiskatessa kukkia niitä on pakko pelastaa sisälle maljakkoon ;) 



Kurttulehtiruusu kukkii komeasti, joten siitä olen raaskinut ottaa maljakkoonkin asti. 

Ihanaa viikonloppua! 

Hanne






torstai 9. heinäkuuta 2015

Makkaria

Siivouspuuskassa siivosin ja järjestin myös makuuhuonettamme. Ylimääräistä vaatetta ja tavaraa oli taas kummasti päässyt kerääntymään erinäisiin pusseihin ja pinoihin. Lauantaina saan onneksi kantaa kamat kirpulle :) 



Kokeilin vaihteeksi kääntää sängyn vinottain ja täytyy sanoa, että tykkään. Huone on todella tilava joten se mahdollistaa kaikenlaisen rumsteerauksen. Sängynpäätynä olevat vanhat ovet laitoin myös vinosti vastakkain niin, että niiden eteen jäi pieni tila mihin sain mahdutettua pienen yöpöytä lipaston yölamppuineen. 



Saas nähdä mitä mies tästä tuumaa, kun nukkumaan kömpii ;) 


Pellavainen tyynynpäällinen on edullinen löytö eiliseltä kauppareissulta Prismasta. 

Näin se on taas viikko vierähtänyt ja leiriläisetkin hain tänään kotiin ja normaali elämä ja meteli ovat talossa taas, kyllä täällä hiljaista olikin. Kuopuskin kiukutteli, kun ei leikkikaveria ollut. 

Mukavaa viikonloppua ihaNaiset! 

Hanne





tiistai 7. heinäkuuta 2015

Lapset leirillä

Lapset leirillä ja mitä tekee äiti, no siivoaa tietenkin sitä lasten valtakuntaa eli yläkertaa. Eilen illalla synkkien pilvien ilmaannuttua taivaalle päätin tarttua härkää sarvista. Siivosin koko yläkerran putipuhtaaksi ja nakkasin petivaatteet terassille tuulettumaan. Tänään järjestin vaatehyllyn ja keräsin pieneksi jääneet kirpparilaatikkoon. Nyt on lasten hyvä tulla siisteihin huoneisiin taas sotkemaan :)



Taannoisella Helsingin reissulla poikkesimme myös Ikeassa, sieltä ostin tämän samaisen vaaterekin, mikä meiltä löytyy jo esikoisen huoneesta. Tarkoituksena oli alunperin laittaa siihen omia vaatteita mutta nyt se päätyikin nuoremman tyttären vaatteille. Ihan kivasti se passaa tuohon yläkerran "aulaan". Käytäntö nyt sitten tulee osoittamaan onko liian ahdasta. Meidän yläkerta on tosi kompakti 3 makuuhuoneen tila. Vaaterekkiä vastapäätä on wc:n ovi ja rekin takaa on käynti nuoremman neidin huoneeseen. Seinämän takaa käynti kahteen muuhun makkariin. 



Täällä satoi aamusta vettä ja oli tosi syksyistä. Oli ihanaa nauttia aamupala kynttilän tuikkeessa. Nyt on sade tauonnut mutta pilvistä ja koleaa on. Taidan painua pyykkihommiin nyt, kun pikkupoitsu meni unilleen. 


Ruusuista viikon jatkoa!


Hanne








sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Päivä Suomenlinnassa

Lomailimme mieheni kanssa kaksin alkuviikosta Helsingin lämmössä lasten lomaillessa sillä aikaa mummolassa. Irtiotto tuli kyllä tarpeeseen. Kiertelimme ja katselimme kaikessa rauhassa ja mikä parhainta syödä sai ilman häiriötekijöitä ja kahviloissa maleksia just niin kauan kuin huvitti. 
Keskiviikkona kävimme Suomenlinnassa ihka ensimmäistä kertaa, oli kyllä vierailun arvoinen paikka. Lauttamatka Lonnan kautta Suomenlinnaan kesti vain noin 15 minuuttia ja Meno-paluu hinta vaivaiset 7€/hlö. Suomenlinnan alueella oli paljon kauniita rakennuksia ja maisemia, mitä tuli kuvattua paljon. Tässä teillekin kunnon kuvapläjäys:

















Uusi tieto minulle oli, että saarella asuu noin 800 ihmistä. Puitteet asumiseen on kyllä melkoisen upeat! 

Huomenna meiltä matkaa 3 isointa muksua seurakunnan kesäleirille, joten rauhallinen alkuviikko tiedossa ainoastaan nuorimmaisen kanssa :) 

Aurinkoista viikkoa jokaiselle lukijalle, palaillaan! 

Hanne