perjantai 13. maaliskuuta 2015

Keväästä sekaisin ja haasteasiaa

Hei taas kaikki ihaNaiset! Näin se on taas viikko vierähtänyt edellisestä postauksesta. Olen tämän viikon viettänyt yksinhuoltajana miehen ollessa työreissussa, tänä iltana vihdoin saadaan iskä kotiin <3 ikävä on jo kova koko porukalla. 

Keväästä ja auringosta intaantuneina Ollaan pikkupoitsun kanssa ulkoiltu viime päivinä ahkerasti. Tänään hörpin ekat pihakahvitkin pojan yrittäessä kuopsuttaa vielä niin jäistä hiekkalaatikkoa. Lumetkin ovat huvenneet hyvää vauhtia joka puolelta. 



Rumat kanervat ja callunat lensi roskiin ja etuovelle laitoin muutaman narsissin. Enempää en kevätkukkiin viitsi sijoittaa, kohta sitten jo saa laittaa ekat orvokit <3 kevät on kyllä ehdottomasti paras vuodenaika, tuntuu kuin olisi itsekin karhujen tavoin herännyt talviunilta. 



Keittiöön laitoin jo alkutalvesta tuollasen ikkunalaudan puoliväliin ikkunaa, siihen on nyt ihana laittaa kaikkea kaunista. Verhoina toimii nyt vain Greengaten astiapyyhkeet, en kyllä ees kaipaa ylälaskaria. Muratin läpi näkyy vastapäinen autiotalo. 







Aloitin toissapäivänä ikkunanpesu urakan, puhtaana on vasta 4/18, että urakkaa vielä piisaa :) 

Sain jo kohta viikko sitten Ihanasta Metelinmäki blogista Ilahduta bloggaajakaveria- haasteen. Toki tähän hyväntuuliseen haasteeseen piti tarttua. Itse haluan haastaa mukaan Talo tähtitaivaan alla 2 blogin Kiken. Kyseinen ihastuttava blogi on toiminut vuosia itselleni inspiraation lähteenä. Haasteen ohjeet ovat tässä:

Jos Kikke innostut haasteeseen mukaan lähtemään niin laitatko osoitietosi omakotipunainen@gmail.com niin laitan pienen keväisen yllärin matkaan :)









2 kommenttia:

  1. Kaunis koti teillä ❤️Aurinkoista viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
  2. Heippa, on kyllä kaunis koti teillä <3 Lukijaksi jään.. Jos kiinnostaa niin käy kurkkaamassa omaa blogiani osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
    Kommentit ilahduttavat ja lukijaksikin saa alkaa =)

    VastaaPoista