perjantai 8. toukokuuta 2015

Haaveissa kesähuone

Kestohaaveeni on jo vuosien ajan ollut kierrätystavarasta tehty kesähuone/kasvihuone/huvimaja. Paikkakin pihassa sille on jo katseltuna. Poimin netin syövereistä muutaman ihastuttavan mallin, jollaisen ottaisin mieluusti omallekin pihalle. 




Ylimmän kuvan kaltainen on haaveissa nro 1. Muurinkivistä tehty kivijalka on todella kaunis ja lattia vanhoista tiilistä ja nuo vanhat ruutuikkunat ovat niiin kauniit!




Tuo ylimmän kuvan huvimaja miellyttää myös kovasti. Kaunis ovi ja ikkunat ja tuo huopakatto olisi ehkä paras vaihtoehto katoksi. Keskimmäisen kuvan tapaan laitetut istutusaltaat vanhoista tiilistä kasvihuoneen molemmin puolin ovat ihanat. 


Tämä lippakioski malli on myös todella kiva..




Myös tälläinen uustuotantoa oleva huvimaja olisi kaunis ja nimenomaan valkoiseksi maalattuna. 


Ihanaa viikonloppua rakkaat lukijat, minä jatkan haaveilua :)

Hanne











10 kommenttia:

  1. Mulla on sama kestohaave, ollut myös jo vuosia :) sain siihen hieman lievitystä viime kesänä kun tuo meidän kuisti katettiin ja vanhat ikkunat osui sopivasti kohdalle ja pääsi kuistin laseiksi- mutta kasvihuonehaave on kyllä vahvasti edelleen olemassa :) tiedä sitten minä kesänä se toteutuu, meillä mies ei niinkään haaveile kasvihuoneesta, ennemmin koko pihan kokoisesta futiskentästä tai tallista moottoripyörälle. Kumma tyyppi :D Ihania kuvia olit tähän koonnut, ei ainakaan lievittänyt mun "kuumetta" :) Kivaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  2. Heh, niin tuttua tuo miehen ajattelu ;) mä taidan pian luovuttaa tuon itse rakennetun suhteen ja pistän pian tuollasen tavallisen huvimajan tilaukseen :)

    VastaaPoista
  3. kauniita kuvia erilaisista kesähuoneista olet löytänyt, nyt vain haaveista totta. kyllä nuo ikkunat on osassa aivan mahtavat ja vanhoista tehtynä kierrätystä parhaimmillaan :)
    Toivon että kerkeet vastavierailulle!

    VastaaPoista
  4. Joo täällä jo kuumeisesti mietin miten tää homma saatais toteutumaan :)

    VastaaPoista
  5. Ihan todella kauniita on, minäkin haluan! ♥

    VastaaPoista
  6. Ihania kesähuoneita <3 Meillä odottaa vanha huvimaja joko totaalista kunnostusta tai sitten sen pitäisi purkaa...hmmm :) Aurinkoista äitienpäivä viikonloppua <3 ja ihania haaveiluhetkiä <3

    VastaaPoista
  7. Oi, oi. Jos sulla sellanen aarre on niin kunnosta ihmeessä :)

    VastaaPoista
  8. Niin on ja vielä kun sais tehtyä haaveista totta ;)

    VastaaPoista