tiistai 26. toukokuuta 2015

Pihapuuhastelua

Heipähei pitkästä aikaa. Täällä on päivät kuluneet niin vauhdilla, etten ole blogimaailmaan ehtinyt perehtyä yhtään. Ulkona on vietetty kaikki vähänkään aurinkoinen sää ja sateilla on siivoiltu ja järkkäilty sisätiloissa. Päivät ovat kääntyneet iltaan kuin huomaamatta, televisiota ei olla aukaistu kuin lauantaina, kun jännättiin viisuja. 



Vanha fillari päätyi taas tuohon talon seinustalle kukkatelineeksi, kyydissään lumihiutale ja lankaköynnöstä. Amppeli on kerrottu petunia, en ole yleensä petuniaa kesäisin laittanut mutta tämä kerrottu versio oli niin kaunis, että päätin kokeilla. 



Ystävän avustuksella innostuin tekemään uuden kukkapenkin alkuviikosta. Mies toi joku aika sitten noita vanhoja högforsin tiiliä, niitä oli just sopivasti reunustamaan penkkiä yhdessä kivien kanssa. Saas nähdä miten kasvien käy, minä kun en ole viherpeukalo sitten yhtään ;) tuossa penkin kohdalla kasvoi kituisesti aiemmin luumupuu, minkä siirsin toiselle puolen pihaa kirsikkapuiden kaveriksi. Pidetään peukkuja, ettei se siitä ottanut nokkiinsa. 




Nyt täytyy jatkaa siivoilua vielä sisällä ja hakea vähän kukkia pöydille, huomenna on jännittävä päivä :)

Aurinkoista viikon jatkoa!
Hanne







torstai 14. toukokuuta 2015

Wish it, dream it, do it!

Mä oon täällä niin täpinöissäni ettei tosikaan! Me päätettiin ostaa huvimaja!! :) elikkä nyt tuli unelmista totta! Onhan sitä nyt toki jo vuosia haaveiltu ties minkämoisista kesähuoneista. Oon kauan aikaa Torista kattellut sopivaa yksilöä ja nyt tärppäs, oli hinta kohdillaan. Työtähän tämä vaatii aikas paljon mutta just nyt se ei haittaa yhtään :) aivan sormet syyhyää että pääsen siitä kunnostamaan meille unelmien huvimajan! Joku voi ajatella, että apua mikä räiskä mutta mä näin heti silmissäni miltä tää tulee näyttämään!! Nää kuvat on myynti ilmoituksesta napattu eikä niistä nyt aivan kunnon käsitystä saa mutta en malta olla näyttämättä. 



Maja on todellisuudessa paljon isompi mitä kuva antaa ymmärtää. Malliltaan 6-kulmainen, ikkunat joka sivulla. Sisälle luulen saavani mahtumaan terassilla nyt majailevan rautasohvan. Korkeutta majalla on pömpelin kanssa n 4 metriä ja se tuottaakin vähän päänvaivaa, että miten se saadaan kotiin kuljetettua.. Maja maalataan sisältä vaaleilla sävyillä, lattia valkoisella tai vaalean harmaalla, paneelit valkoisella, seinän yläosa luultavasti Tikkurilan mulperi sävyllä. Katto myös maalataan valkoiseksi. Ulkopuolelta maalataan myös valkoisella ja luultavasti uusitaan nuo koristelaudat.. Uusi huopakin pitäisi kattoon vaihtaa.. Ei ehkä tänä kesänä kaikkea saada tehtyä mutta hiljalleen. Niin ja ikkunoihin tulee ehdottomasti ristikot! :) instagramista löysin ihanan huvimajan kuvan ja sitä rohkenen tänne lainata. Tämän tyylistä lähdetään työstämään :)


Otsikon tavoin, tavoitellaan niitä unelmia, kyllä ne jotkut joskus toteutuvatkin! 
Ihanaa viikonloppua!!

Hanne



perjantai 8. toukokuuta 2015

Haaveissa kesähuone

Kestohaaveeni on jo vuosien ajan ollut kierrätystavarasta tehty kesähuone/kasvihuone/huvimaja. Paikkakin pihassa sille on jo katseltuna. Poimin netin syövereistä muutaman ihastuttavan mallin, jollaisen ottaisin mieluusti omallekin pihalle. 




Ylimmän kuvan kaltainen on haaveissa nro 1. Muurinkivistä tehty kivijalka on todella kaunis ja lattia vanhoista tiilistä ja nuo vanhat ruutuikkunat ovat niiin kauniit!




Tuo ylimmän kuvan huvimaja miellyttää myös kovasti. Kaunis ovi ja ikkunat ja tuo huopakatto olisi ehkä paras vaihtoehto katoksi. Keskimmäisen kuvan tapaan laitetut istutusaltaat vanhoista tiilistä kasvihuoneen molemmin puolin ovat ihanat. 


Tämä lippakioski malli on myös todella kiva..




Myös tälläinen uustuotantoa oleva huvimaja olisi kaunis ja nimenomaan valkoiseksi maalattuna. 


Ihanaa viikonloppua rakkaat lukijat, minä jatkan haaveilua :)

Hanne











maanantai 4. toukokuuta 2015

Olohuonetta ja uusi sohvapöytä

Aurinkoista maanantaita täältä lakeuksilta. Aurinkoa ja lämmintä, jopa +20 luvattu tälle viikolle. Ulkonakin näyttää jo melko kesäiseltä, nurmikko vihertää ja silmut puissa/pensaissa ovat pulleita. Vappunakin saatiin nauttia aurinkoisesta säästä, vapputorilla tarkeni hyvin neuletakilla. Ihanasta kelistä huolimatta on tämänkertainen postaus sisätiloista, olohuoneesta. 




Viikonloppuna bongasin paikalliselta Facebook kirppikseltä tämän ihanan sohvapöydän. Hinta ei päätä huimannut, joten maltoin sen kotiuttaa. Olen tätä ihaillut Ikeassa monesti mutta en ole raaskinut sitä kuitenkaan ostaa. Tämä Liatorp sarja on kyllä yksi kauniimpia kyseisen ketjun huonekalusarjoja. 




Lasikannen alla on nelilokeroinen laatikko, mihin saa kivasti esille kauniita esineitä. Voisin kuvitella, että meillä nuo esineet vaihtuu kannen alla aika tiuhaan ;) 



Vaihdoin olkkariin joku aika sitten tämän juuttimaton kuviollisen muutettua ruokailuhuoneeseen. Kokeilin hetken aikaa olla matotta ruok.huoneessa mutta aika pian menetin hermoni murusia pöydän alta jatkuvasti imuroidessa. Matolta ne murut ei erotu ja yleisilme pysyy siistimpänä. Seuraavaa postausta voisinkin laittaa ruokkiksen puolelta :)

Kesäistä viikkoa teille ihaNaiset! <3

Hanne