tiistai 26. toukokuuta 2015

Pihapuuhastelua

Heipähei pitkästä aikaa. Täällä on päivät kuluneet niin vauhdilla, etten ole blogimaailmaan ehtinyt perehtyä yhtään. Ulkona on vietetty kaikki vähänkään aurinkoinen sää ja sateilla on siivoiltu ja järkkäilty sisätiloissa. Päivät ovat kääntyneet iltaan kuin huomaamatta, televisiota ei olla aukaistu kuin lauantaina, kun jännättiin viisuja. 



Vanha fillari päätyi taas tuohon talon seinustalle kukkatelineeksi, kyydissään lumihiutale ja lankaköynnöstä. Amppeli on kerrottu petunia, en ole yleensä petuniaa kesäisin laittanut mutta tämä kerrottu versio oli niin kaunis, että päätin kokeilla. 



Ystävän avustuksella innostuin tekemään uuden kukkapenkin alkuviikosta. Mies toi joku aika sitten noita vanhoja högforsin tiiliä, niitä oli just sopivasti reunustamaan penkkiä yhdessä kivien kanssa. Saas nähdä miten kasvien käy, minä kun en ole viherpeukalo sitten yhtään ;) tuossa penkin kohdalla kasvoi kituisesti aiemmin luumupuu, minkä siirsin toiselle puolen pihaa kirsikkapuiden kaveriksi. Pidetään peukkuja, ettei se siitä ottanut nokkiinsa. 




Nyt täytyy jatkaa siivoilua vielä sisällä ja hakea vähän kukkia pöydille, huomenna on jännittävä päivä :)

Aurinkoista viikon jatkoa!
Hanne







6 kommenttia:

  1. Ihana polkupyörä kukkatelineenä :) Onko tuo lumihiutale helppohoitoinen kasvatti?olen miettinyt itsellenikin ostaa tuollaisen...

    VastaaPoista
  2. Kyllä ne mulla ainakin ovat menestyneet ;) täytyy siis olla helppohoitoinen :D varjoisalla terassilla eivät vaan viihdy, tykkäävät auringosta.

    VastaaPoista
  3. Ihanan kesäiset kuvat ♥ Ja onnea jännittävään päivään ♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos ❤️ Päivä meni hienosti, oli ilo seurata ammattilaisen työskentelyä 😊

    VastaaPoista
  5. Kiitos 😊 niin sinullakin 😉

    VastaaPoista