maanantai 9. helmikuuta 2015

Uutta makkaria

Viikonloppuna sain vihdoin ja viimein aikaiseksi tehtyä pientä huonepäivitystä. Nuorimmaisemme on siis tähän saakka nukkunut meidän makkarissa mutta nyt kun yöt ovat unen suhteen olleet jo pitkään  tasaisia päätimme laittaa pojalle oman huoneen. Hän jäi siis tuttuun ja turvalliseen huoneeseen ja me muutettiin viereiseen huoneeseen kamoinemme. Kyseinen huone on vuosia toiminut vaatehuoneena joten sen vuoksi projekti oli melkoinen, tavaraa oli hieman vuosien varrella kertynyt.. Ja kyse on meidän talon suurimmasta huoneesta, joka on ennenmuinoin ollut autotalli. Lasten vaatteille tehtiin paikka yläkerran "aulatilaan" ja kaikki tarpeeton karsittiin ronskilla kädellä kirppiskuormaan. Tavaraa jäi vieläkin paljon mutta osa huoneesta rajataan paksuilla verhoilla niin, että huone jakaantuu makuutilaksi ja vaatehuoneeksi. Verhot vielä uupuu joten nyt kuvia makuutilan puolelta ;)






Sängynpäätynä vanhat ovet. Tapetti ja lattia on laitettu kohta 10 vuotta sitten mutta tykkään edelleen tästä romanttisesta tunnelmasta, poikkeaa vähän kodin muista tiloista. 






En oikein osaa päättää pitäisinkö tuon vanhan penkin yöpöytänä vaiko sängyn jalkopäässä.. 



Mun vaatekaappina toimii huutokauppalöytö 10 vuoden takaa, tämä kaappi hommattiinkin juuri tätä huonetta silmällä pitäen. Vaaterekki täytyisi hankkia joku vähän kivempi, ehkä sama Ikean rekki mikä tytöllä on huoneessaan..


Loppuun vielä varma kevään merkki :) tämä pelargonia on ihan itsekseen talvehtinut huoneen ikkunalla ilman mitään hoito toimenpiteitä, sitkeä yksilö ;)

Pirteää viikkoa!

Hanne









3 kommenttia:

  1. Ihana makuuhuone ❤️ Kauniin romanttinen :) Hyvä idea sängynpäädyksi nuo 2 ovea :)

    VastaaPoista
  2. Suloinen tapetti ja kaunis huone ❤ Kaappi on tosi ihana- heti kiinnitin huomiota myös sen päällä olevaan rottinkikoriin, meillä on nimittäin ihan samannäköinen vauvansänky jossa irroitettava jalkaosa, olenkin käyttänyt sitä vuodevaatekorina muina aikoina :)
    Ihana bloigi sinulla, liityin lukijaksi.
    Ps. Mulla on myös tuo samainen Mollyn remix dress samassa värissä :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanat naiset kommenteistanne. Noista vanhoista ovista tykkään kyllä ihan kympillä <3

    VastaaPoista