maanantai 14. syyskuuta 2015

Huvimajan remppaa

Hiphei ja taas täällä :) muistanette varmaan, kun keväällä kerroin huvimajasta jonka ostimme. Majahan oli tarkoitus saada kotiin jo alkukesästä mutta siirtäminen osoittautuikin hieman haastavammaksi, mitä olimme ajatelleet. Maja on kooltaan niin iso, että kokonaisena sitä ei olisi pystytty siirtämään, ainakaan sallitusti ;) se täytyi tuoda siis kahdessa osassa, ensin katto ja sitten maja. No taitava rakas mieheni sen reipas viikko sitten kipaisi hakemaan, aikaa siirtämiseen meni aamusta myöhälle iltaan. Huh mikä homma vaikka olinkin vain sivusta seuraajana. 



Nyt ollaan sitten vihdoin päästy siihen remppavaiheeseen. Majan kaikissa ikkunoissa oli sälekaihtimet, jotka poistimme ensi töiksemme. Samalla tuli lasitkin pestyä. Nyt viikonloppuna mies vaihtoi tuon kamalan saunan oven tilalle vanhan kauniin peilioven. (Ovi oli aiemmin sängynpäätynämme toisen samanlaisen kanssa.)



Ensimmäinen maalikerros on myös levitetty ja listat+ikkunanpielet maalattu. 




Sisältä siis näyttää tällä hetkellä tältä. Yläosa seinistä maalataan vaalean harmaalla ja paneelit jäävät valkoisiksi, lattiasta tulee mitä luultavimmin valkoinen. Ei siis enää kovin kauan mene kun saadaan kantaa kalusteet ym sisään, niin ihanaa!! Ulkohommia saakin tehdä sitten hiljoikseen. 

Puuhakasta viikon jatkoa! 

Hanne







2 kommenttia: